Tiistaikerhon blogi

Caravellen oikean siiven kärki sai purjehdusvalon kupunsa

Lauantai 27.4.2024 - Tiistaikerholainen


Kun Caravelle III:n (OH-LEA Sinilintu) oikean siiven kärkiosan tuhoutuneen johtoreunan tilalle oli rakennettu uusi johtoreuna, voitiin aloittaa purjehdusvalon kuvun asentaminen johtoreunassa olevaan paikkaansa.

Alkuperäistä purjehdusvalon kupua ei ole käytössämme, sillä se oli tuhoutunut siiven kärjen mukana. Kupua ei myöskään ole löytynyt varaosana, joten sellainen piti tehdä. Menetelmäksi valikoitu 3D-tulostus. Malliksi siihen käytimme vasemman siiven purjehdusvalon osin rikkoutunutta kupua. Kupu 3D-tulostettiin sekä oikean että vasemman siiven purjehdusvaloa varten.

Blogi_2024-15-01.jpg

Vasemman siiven purjehdusvalon uusi kupu laitettiin paikalleen OH-LEA Sinilintuun jo alkukesästä 2023. Sen sijaan oikean siiven kuvun paikalleen laittamiseen päästiin vasta maliskuussa 2024, jolloin siiven kärkiosan tuhoutuneen johtoreunan rakentaminen oli saatu valmiiksi.

Blogi_2024-15-02.jpg

Blogi_2024-15-03.jpg

Blogi_2024-15-04.jpg

3D-tulostettu purjehdusvalon kupu on jäykkää muovia eikä se aluksi ”istunut” kunnolla paikalleen. Lämmittämällä kupua kuumailmapuhaltimella se saatiin kuitenkin muokkautumaan siivenkärjessä olevaan reunukselliseen alustaansa. Kupu kiinnitettiin alustavasti paikalleen reunukseen muutamalla ruuvilla. Näin siksi, että kupu pysyy paikallaan kuvun kiinnitysraamin tekemiseksi. Kupuhan kiinnitetään alustansa alumiinireunukseen kiinnitysraamin avulla. Ruuvinreiällinen raami painautuu tiiviisti kuvun reunoja vasten, jolloin raamin rei’issä olevat ruuvit kierretään kuvun reunan läpi kuvun alla olevaan alumiiniseen reunukseen.

Blogi_2024-15-05.jpg

Alkuperäisestä poiketen kuvun kiinnitysraami päätettiin tehdä kahdesta osasta. Menettely helpotti raamin tekemistä. Tekemämme raami peittää kuitenkin valtaosan purjehdusvalon kuvun reunasta. Ainoastaan kuvun harjalle joudutaan laittamaan raamin päät yhdistävä välikappale.

Blogi_2024-15-06.jpg

Blogi_2024-15-07.jpg

Blogi_2024-15-08.jpg

Blogi_2024-15-09.jpg

Muutamalla ruuvilla kiinnitetyn kuvun reunaan laitettiin leveä paperiteippi. Siihen piirrettiin kuvun kiinnitysraamin muoto. Piirtorajan mukaan tehtiin pahvista raamin malli. Malli teipattiin raamin muotoon jo alustavasti leikattuun 1 mm vahvuiseen alumiinilevyyn. Tämän jälkeen levyä alettiin muokata leikkurilla pahvimallin muotoon.

Blogi_2024-15-10.jpg

Blogi_2024-15-11.jpg

Blogi_2024-15-12.jpg

Alumiiniraamin aihiota sovitettiin useaan otteeseen paikalleen sitä uudestaan muokaten. Näin raami sai vähitellen lopullisen muotonsa, jolloin raami lepäsi suunnitellusti vasten kuvun alareunaa. Kun haluttu muoto oli saavutettu, poistettiin raamista alumiinipintaa suojaava sininen muovikalvo.   

Blogi_2024-15-13.jpg

Blogi_2024-15-14.jpg

Blogi_2024-15-15.jpg

Valmiiksi muokatun kiinnitysraamin pintaan kiinnitettiin paperiteippi, jotta raamiin voitiin merkitä lyijykynällä tasaväliset kiinnitysruuvien paikat. Kun merkkien kohdalle oli porattu reiät kiinnitysruuveille, voitiin ruuvit kiertää yksitellen kiinni. Sen seurauksena purjehdusvalon kupu puristui paikalleen kiinnitysraamin ja kuvun alustan reunuksen väliin. Oikean siiven purjehdusvalon kupu oli saatu paikoilleen.   

Blogi_2024-15-16.jpg

Blogi_2024-15-17.jpg

Blogi_2024-15-18.jpg

Viimeisenä työnä oli tehdä kuvun harjalle purjehdusvalon kiinnitysraamin päitä yhdistävä 5 cm pituinen välikappale. Välikappaleesta tehtiin ensin pahvimalli. Sen mukaan alumiinilevystä leikattiin ja muokattiin tarvittava välikappale. Kun sen pinnasta oli poistettu sininen suojamuovi, välikappale kiinnitettiin raamin päiden väliin kahdella aluslevyisellä ruuvilla. Lopuksi kiinnitysruuvit vielä tiukattiin.

Blogi_2024-15-19.jpg

Blogi_2024-15-20.jpg

Blogi_2024-15-21.jpg

Kuvun alle jäi piiloon Tiistaikerhossa alumiinista sorvattu ja paikalleen asennettu purjehdusvalon polttimon ja polttimon vihreän lasikuvun istukka. Caravellen oikean siiven kärjessä on siten valmius toimivalle purjehdusvalolle, jos sellainen halutaan siihen joskus asentaa.    

Blogi_2024-15-22.jpg

Vuoden kestänyt Caravelle Sinilinnun oikean siivenkärjen tuhoutuneen johtoreunan rakentaminen on saatu kokonaan valmiiksi. Siivenkärki voidaankin toimittaa Turkuun asennettavaksi Turun lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa esillä olevan Caravelle Sinilinnun oikeaan siipeen.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Caravelle, OH-LEA, Sinilintu, Tiistaikerho


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini