Vihuri-kirja vuonna 2019

08.06.2018

Vihuri_VH-18_A_640x400.jpg

Ilmailumuseoyhdistys osana strategiansa toimeenpanoa on päättänyt julkaista yhden tai useamman Tiistaikerhon entisöimää lentokonetta käsittelevän kirjan vuonna 2019, kun yhdistyksen perustamisesta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Ensimmäiseksi kirjaksi on valikoitunut viimeisimmän valmistuneen entisöinnin - Vihuri VH-25:n ohjaamo-osa - Valmet Vihuria käsittelvä kirja.

Kirja tulee käsittelemään konetyypin kehityksen, käytön sekä säilyneiden koneyksilöiden entisöinnin.

Kirjaan haetaan jäsenistömme joukosta kokemuksia, tarinoita, valokuvia ja muistoja Vihurien ja niiden kanssa toimineiden henkilöiden vaiheista aina suunnittelupöydältä romutukseen ja entisöintiin. Jos sinulla on jokin muisto (joltakin Vihuri-ajalta), jonka haluat jakaa kanssamme, voit olla yhteydessä toimitukseemme tai lähettää aineistoa esimerkiksi sähköpostilla (info@imy.fi) tai tavallisena postina. Keräämme aineistoa elokuun 2018 loppuun saakka, jonka jälkeen olemme yhteydessä kaikkiin yhteystietonsa jättäneisiin aineiston lähettäjiin.

Tule mukaan kirjoittamaan yhdistyksen juhlajulkaisuja ja tallentamaan jälkipolville Vihuri-ajan tapahtumia!

Reino Myllymäki

Kuvassa ainoa kokonaisena säästynyt Vihuri VH-18 Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella. Kuva: Reino Myllymäki

15.04.2024IMY järjestää matkan Ruotsin ilmavoimien lentopäivään 24.8.2024
15.04.2024Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita
14.04.2024Ilmailumuseoyhdistyksen vuosikokouksen henkilövalintoja
14.04.2024Vuoden 2023 Ilmailukirja: Hornet-lentäjä
13.04.2024Entisöintitila avoinna la 13.4. klo 11-13 Suomen Ilmailumuseolla
08.04.2024Ilmailukirjallisuuspäivän 13.4. myyntipöytävaraukset
07.04.2024Ilmailukirjallisuushuutokauppa la 13.4.2024 - säännöt, huutokauppalista ja -kuvasto sekä ennakkotarjousten jättö
22.03.2024Suomen Ilmailumuseon Uusi Ilmailumuseo -hanke toteutuu
18.03.2024Päiväretki 23.3.2024 Tikkakoskelle pienoismallipäivään on peruttu
19.02.2024Kevään ilmailukirjallisuushuutokauppa la 13.4.2024

Siirry arkistoon »