Tiistaikerhon blogi

Kohti Kaivopuiston lentonäytöstä!

Perjantai 19.5.2017 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseo järjestää Helsingin Kaivopuiston lentonäytöksen perjantaina 9. kesäkuuta 2017. Lentonäytöksen johtaa lentonäytösten johtamisesta kansainvälisesti palkittu Perttu Karivalo.

Helsingin Kaivopuisto ei ole sattumoisin valikoitunut tapahtuman sijainniksi. Kaivopuiston rannalta ja kallioilta on aiemminkin ihailtu lentoesityksiä.  Niin ja ihan ensimmäinen ”lentonäytös” Helsingin edustalla ja koko Suomessa nähtiin jo 12. helmikuuta 1911. Tuolloin tanskalainen Robert Svendsen lensi Voisin koneellaan 600 metrin pituisen ”hypyn” näyttäen helsinkiläisille lentämisen osaamista.  

Lentonäytöksen järjestäminen on iso projekti lentonäytökseen saatavien koneiden sopimuksista aina bajamajoihin. Näytös on aina myös useiden organisaatioiden yhteistyötä. Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho on omalta osaltaan mukana Kaivopuiston lentonäytöksen toteuttamisessa.

Blogi_2017-11-12.jpg
Lentonäytökseen tulee kymmeniä koneita ulkomaita myöden (mm. Red Arrows, Eurofighter, Gripen, Draken…) ja ne parkkeeraavat sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja Malmin lentopaikalle. Kukin kone tarvitsee pysäköintiin pyöräpukkeja ja koska tarve on suuri, niitä pitää tehdä riittävästi.

Juuri pyöräpukit ovat Tiistaikerhon panos lentonäytöksen onnistumiseksi. Kaivopuiston lentonäytöstä varten niitä tehtiin 100 kappaletta eli 50 pyöräpukkiparia. Pukkien erilaisten rakentamistapojen pohdinnan jälkeen päädyttiin Tiistaikerhossa siihen, että kätevin tapa oli työstää ne 150 x 150 mm parrusta.

Blogi_2017-11-01.jpg

Niinpä parrutavaraa hankittiin tarvittava metrimäärä ja parrut sahattiin halki diagonaalisesti. Näin saatiin tuplamäärä poikkileikkaukseltaan kolmiomaisia parruja. Ne puolestaan sahattiin moottorisahalla 30 cm pituisiksi pätkiksi. Tuloksena oli satakunta kappaletta pyöräpukkien aihioita.

Blogi_2017-11-02-03.jpg

Vuorossa oli reikien poraaminen pukkien aihioihin pukkipareja yhdistäville köysille. Isompi 25 mm leveä reikä porattiin pukin pohjasta pukin sisään. Tähän reikään porattiin pukin päädystä 12 mm levyinen yhdysreikä. Näin saatiin pukin sisään ”kulmareikä” 10 mm paksuisen nailonköyden kiinnitystä varten.

Blogi_2017-11-05-07.jpg

Sitä mukaan kun pukkeihin oli porattu reiät, pukkien karkeat pinnat hiottiin sileäksi ja niihin pujotettiin pukkipareja yhdistävät köydet. Kun köydenpäihin oli tehty solmut ja ne oli vedetty piiloon pukin alapintaan porattuun reikään, oli edessä vielä pukkien maalaus.

Blogi_2017-11-10-11.jpg

Pyöräpukit ovat perinteisesti maalattu punaisiksi, joten Tiistaikerhonkin rakentamat pukit saivat punaisen maalin pintaansa. Viimeisenä silauksena pukkeihin maalattiin valkoisella maalilla ja sapluunaa hyväksi käyttäen lentonäytöksen järjestäjän Suomen Ilmailumuseon nimi. Maalatut pyöräpukkiparit odottavat nyt pääsyä töihin Kaivopuiston lentonäytökseen tulevien koneiden pyörien stoppareiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, Tiistai-kerho, lentonäytös