Tiistaikerhon blogi

Kurki sai kannuksensa

Torstai 29.12.2016 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuotu I.V.L. K.1 Kurjen runko oli ilman kannusta. Erikoista oli, ettei koneen pyrstöstä edes löytynyt merkkejä pyrstössä olleesta kannuksesta. Asia kummastutti, sillä kaikissa Kurjesta löytyneissä valokuvissa koneessa on lusikkamainen kannus. Miksi kannus siis nyt puuttui?  Lopullista vastausta kannuksen puuttumiseen ei todennäköisesti koskaan saada, mutta hyvään arvaukseen olemme todennäköisesti päässeet.

Kurjesta säilyneistä valokuvista ilmenee, että konetta lennettiin kannuksellisena sekä suksi- että pyörävarustuksella. Kurjesta löytyneissä asiakirjoissa todetaan kuitenkin, että kone varustettiin ja koelennettiin lopuksi myös kellukkein. Arvelemmekin, että ”Kelluke-Kurjesta” poistettiin tarpeeton kannus ja siihen liittyvät pyrstön sisärakenteet, jonka jälkeen pyrstö verhoiltiin osittain uudelleen.

Ilmavoimat ei lopulta innostunut Kurjen tilaamisesta yhteyskoneekseen, jonka seurauksena prototyypin kehittely lopetettiin ja kone varastoitiin. Näin koneeseen ei myöskään enää asennettu takaisin siitä irrotettua kannusta. Jossain Kurjen varastointivaiheessa kellukkeet on poistettu ja tilalle on laitettu sukset. Tällaisena kone on ollut varastoituna 1940-luvun lopulta asti Vesivehmaalla. Kurjessa olevat sukset eivät todennäköisesti ole alkuperäiset Kurkeen kuuluneet, mutta tyypilliset Ilmavoimien lentokonetehtaan 1920-luvun sukset kuitenkin.

Koska Kurki on nykyisin suksivarustuksella, päätettiin koneeseen palauttaa siitä puuttuva kannus. Mitään piirustuksia ei Kurjesta ole säilynyt, jonka vuoksi tutkittiin tarkoin Kurjesta otettuja valokuvia. Valokuvien pohjalta tehtiin oletus, että Kurjen kannuksen varsi on ollut puuta, mutta muuton se on ollut metallirakenteinen. Puuvartta tuki takaa V-muotoinen putkituki ja lienee kiinnitetty runkoon metallilevyllä. Itse kannuksen metallisen lusikan muoto oli kuvista nähtävissä. Tältä pohjalta tehtiin kannuksesta työpiirustukset ja rakentaminen voitiin aloittaa.

Ensin valmistettiin kannuksen puuvarsi. Sen jälkeen tehtiin kannuksen yläpäähän tuleva metallilevy puuvarren kiinnitysholkkeineen. Metallilevyllä kannus kiinnitetään koneen runkoon. Vastaavasti varren tyveen tehtiin metalliholkki, jolla kannuksen varsi ja kannuslusikka liitetään toisiinsa. Lopuksi leikatuista metallilevyjen kappaleista hitsattiin kannuslusikka.  Kannuslusikka ja putkituki maalattiin mustalla Isotrol -lakalla ja puinen varsi sekä kannuksen yläpään kiinnityslevy hopealla.

Kurjen rungossa ei ollut jäljellä mitään merkkejä siitä, kuinka kannus on ollut aikoinaan kiinnitetty rungon alapintaan. Päädyttiin ratkaisuun, jossa kannuksen yläpään metallilevy kiinnitettiin kummastakin reunastaan pulteilla koneen rungon alakulmissa kulkeviin puisiin tukirakenteisiin eli paarteisiin. Kiinnityksessä käytettiin apuna kummankin paarteen yläpuolelle asennettavaa metallista vastakappaletta, johon paarteet lävistävät kiinnityspultit oli hitsattu.

Onneksi kurjen rungon alapinnan kangasverhouksessa on punossauma, joka voitiin avata kannuksen kiinnityslevyn vastinkappaleiden asentamiseksi paikoilleen rungon sisäpuolelle. Kun vastinkappaleet pultteineen oli työnnetty paarteiden ja kannuksen kiinnityslevyssä olevien reikien läpi ja mutterit kiristetty, kannuksen asennus oli valmis. Lopputulokseksi saatiin hyvin Kurjesta otettujen valokuvien mukainen kannus.

Tuulilasit Kurjen ohjaamoon ja matkustamoon

Sunnuntai 11.12.2016 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurjen ohjaamossa ja matkustamossa on eteenpäin taittuvat ja alumiinisin tuin tuetut tuulilasit. Tuet sijaitsivat tuulilasien kummassakin päässä ja keskellä. Itse tuulilasi on tehty 1920-luvun tapaan selluloidista. Ohjaamon ja matkustamon tuulilasit taittuvat eteenpäin, jotta avo-ohjaamon ja -matkustamon peitteeksi oli helppo kiinnittää sateelta suojaava kangas. Tuulilasin saranamainen tyvilista on hahlomainen, johon 2 mm paksuinen selluloidipleksi on niitein kiinnitetty. 

Kurjen ohjaamon ja matkustamon tuulilasien pleksit ovat koneen vuosikymmenten varastoinnin aikana rikkoutuneet. Selluloidiplekseistä on jäljellä saranamaisissa tyvilistoissa vain rippeet. Niin ikään kuudesta tuulilasien alumiinisista kolmiotuista on tallella vain kolme – kaksi keskustukea ja yksi reunatuki. Pleksilasien reunojen alumiinisista vahvisteista on säilynyt vain pätkä. Tämä kaikki tarkoittaa, että tuulilasi joudutaan valtaosin rakentamaan uusiksi.

Tuulilasien uudistaminen aloitettiin irrottamalla ohjaamon ja matkustamon tuulilasien saranamaiset tyvilistat koneen rungosta. Ohjaamon tuulilasin tyvilista on kiinnitetty rungon rakenteeseen ruuveilla, mutta matkustamon osalta pienillä runkovanerin läpi vedetyillä pulteilla. Ruostuneiden pulttien irrottamien oli työläs tehtävä. Tuulilasin tyvilistoista porattiin pois pleksit listaan kiinnittäneet niitit, jolloin listassa olleet pleksin rippeet saatiin poistettua. Tuulilasien tyvilistat puhdistettiin ja maalattiin hopeisella Isotrolilla. Koska nykyisin ei ole saatavissa alkuperäisen mukaista selluloidipleksiä, uudet tuulilasit tehdään nykyaikaisesta 2 mm vahvuisesta polykarbonaattista. 

Käyttäen mallina säilynyttä tuulilasin kolmiomaista päätytukea, tehtiin puuttuvat kolme. Tuet tehtiin 1,5 millin paksuisesta alumiinipellistä leikkaamalla, taivuttamalla ja kevennysreiät tukiin vielä poraamalla.

Samanaikaisesti tehtiin vaneriset mallit uusille tuulilasien plekseille. Vanerit toimivat malleina kolmiotukien asentamisessa, pleksien ostamisessa ja muotoonsa leikkaamisessa sekä pleksien sovittamisessa paikoilleen runkoon kiinnittyvään tyvilistaan.

Vaneriset ”tuulilasit” auttavat myös alumiinipellistä taivutettavien tuulilasin reunavahvisteiden työstämisessä muotoonsa ja sovittamisessa paikoilleen tuulilasin reunaan.

Ensimmäinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto, muut: Lassi Karivalo.

Kurjen rungon kunnostus loppusuoralle

Torstai 1.12.2016 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1. Kurki -koneen rungon konservointi on kääntymässä loppusuoralle. Töitä on paiskittu Kurjen rungon ruosteisten osien puhdistamisessa, laskutelineen kunnostuksessa, verhoilussa olleiden vaurioiden paikkaamisessa, paikkojen maalaamisessa, korkeusperäsinten ja korkeusvakaajan korjaamisessa, ohjaamon ja matkustamon kunnostuksessa sekä moottoripukin varustamisessa.

Kurjen putkirakenteinen ja suksin varustettu laskuteline purettiin osiin, jotta ruostuneet osat voitiin kätevästi puhdistaa. Puhdistusta tehtiin niin käsin kuin erilaisin hiomalaikoin. Puhdistetut osat lakattiin ensin kirkkaalla Isotrol -lakalla ja pintamaalattiin mustaksi sävytetyllä Isotrolilla. Laskutelineen sukset ovat puiset ja niiden pohjat ja reunat on päällystetty pellillä. Pellit käsiteltiin samoin kuin suksen putkiosat. Sen sijaan suksen puiset pintaosat käsiteltiin seoksella, jossa oli 1/3 hautatervaa, 1/3 tärpättiä ja 1/3 vernissaa.  Laskuteline on valmis koottavaksi ja asennettavaksi takaisin Kurjen eturungon alle.

Kurjen rungon kangas- ja vaneriverhoilussa olleet vauriot on paikattu ja maalattu.  Maalaus toteutettiin alkuperäistä maalaustapaa noudattaen. Maalin sideaineena käytettiin nitroselluloosalakkaa, johon sekoitettiin värijauhot. Rungon hopeavärin osalta värijauhona käytettiin alumiinipronssijauhoa ja hakaristitunnusten osalta titaanivalkoisen ja sinkkivalkoisen sekoitusta sekä ultramariinin sinistä. Hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi paikat maalattiin muutamaan kertaan välihionnoin.

Korkeusperäsinten lahonneet kärkiosat jouduttiin rakentamaan kokonaan uusiksi ja sen lisäksi paikattiin muualla vaneriverhoilussa olleita reikiä. Vasemman peräsimen yläpinnan verhoilusta uusittiin kolmasosa ja alapinnasta yli puolet. Oikean peräsimen verhoilusta jouduttiin uusimaan kokonaan peräsimen yläpuoli. Sen sijaan alapinnasta selvittiin paikkauksin. Korkeusvakaajasta korjattiin pari suurehkoa lahonnutta vaneriverhoilun kohtaa sekä muutamia reikiä. Ennen uusien verhoiluvanerien kiinnittämistä paikoilleen niiden sisäpinnat suojalakattiin. Vanerien kiinnittämisessä käytettiin Erikeeper Plus -puuliimaa ja liimaus vahvistettiin vielä alkuperäisen rakennustavan mukaisesti messinkiruuvein ja nauloin.

Peräsinten ja korkeusvakaajan korjatut ja uudelleen vanerilla verhoillut kohdat lakattiin ensin muutamaan kertaan kirkkaalla Le Tonkinois -lakalla välihionnoin. Sen jälkeen pintaan vedettiin alumiinipronssipigmentillä sävytettyjä Le Tonkinois -lakkakerroksia. Lakka sävytettiin suhteessa 9:36, jossa oli 9 mittaa alumiinipronssijauhoa 36 mittaa lakkaa. Viimeiseksi kauniin hopeapinnan saaneet uudet vanerit siveltiin kosteudelta suojaavalla kirkkaalla Le Tonkinois -lakalla, jolloin pinta sai hieman vihertävän hopeasävyn.

Töitä on tehty myös ohjaamossa. Ohjaamon vaneripinnat puhdistettiin liasta ja homeesta vedellä laimennetulla Sinolilla. Loppukesällä ohjaamosta irrotetut ohjaussauva laitteineen puhdistettiin ruosteesta ja maalattiin mustalla Isotrol -lakalla. Samalla tavalla käsiteltiin jalkaohjaimet. Irrotetut laitteet on asennettu takaisin paikoilleen. Ohjausvaijerit on puhdistettu.

Moottoripukista puuttuivat pukin päädyssä oleva moottorin kiinnityslevy sekä pukin sivuilla ja päällä olleet alumiinipeltiset suojukset. Näiden rakentaminen on meneillään.

Mistä Kurkeen streevat?

Sunnuntai 27.11.2016 - Tiistaikerholainen

Vaikka moneen kuukauteen ei vielä päästäkään asentamaan siipeä I.V.L. K.1. Kurki -koneeseen, ovat huolen aiheena koneen siipituet eli streevat. Ilman niitä siiven asentaminen koneen runkoon ei onnistu.

Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto

I.V.L. K.1 Kurki päätyi 1940-luvun lopulla monien muiden 1920- ja 1930-luvuilla käytöstä poistettujen koneiden tavoin varastoitavaksi Vesivehmaan lentokentän sodanaikaiseen lentokonehalliin, josta myöhemmin kehkeytyi Päijät-Hämeen Ilmailumuseo.  Kurjen rungon ja siiven siipiparien lisäksi hallista ei ole löytynyt kuin kaksi oletettavasti Kurkeen kuuluneista kuudesta siipituesta eli streevasta. Siis oletettavasti, sillä lopullinen varmuus saadaan vasta, kun siipeä päästään sovittamaan runkoon.

Mitään piirustuksia ei Kurjen streevoista ole käytettävissä, mutta koneesta otettujen valokuvien perusteella on Tiistaikerhossa päätelty, että löytyneet kaksi streevaa olisivat oikean siiven etutuki ja vasemman siiven keskituki. Myös vertaamalla Kurjesta otetuista valokuvista streevojen mittasuhteita Tiistaikerhossa olevaan kahteen streevaan, on päädytty siihen, että valokuvien siipitukien pituudet vastaavat löytyneiden streevojen pituuksia.

Streevaongelmaa pohtiessamme todettiin, että Suomenlinnassa Ilmavoimien Lentokonetehtaalla suunniteltujen ja rakennettujen I.V.L. C 24 ja I.V.L. C 25 hävittäjien siipituenta vastaa valokuvien perusteella Kurjen siipituentaa. Näin etenkin C 25:n osalta. Näiden prototyypeiksi jääneiden ja jo vuonna 1925 käytöstä poistettujen koneiden siipitukia on siten saatettu käyttää paria vuotta myöhemmin rakennetussa Kurjessa.

Tuli myös mieleen, että kun 1980-luvulla entisöitiin I.V.L. C 24 -kone Vesivehmaan hallista löytyneen rikkonaisen rungon ”ympärille”, olisiko koneen entisöinnissä käytetty Vesivehmaalta löydettyjä ja Kurkeen sopivia siipitukia? Tämän selvittämiseksi Suomen Ilmavoimamuseon henkilökuntaa kävi tarkistamassa asian puolustusvoimien Tikkakoskella sijaitsevasta luolasta, jossa entisöity C 24 on osina varastoituna. Koneen streevat osoittautuivat kuitenkin vain ”kakkosnelosesta” veistetyiksi, joten se siitä.

Käytössämme on siten vain kaksi vaurioitunutta streevaa, jotka oletamme Kurkeen kuuluviksi. Tältä pohjalta suunnitelmamme on edetä seuraavasti: Korjaamme streevojen vaneriverhoilussa olevat vauriot ja puhdistamme streevojen ruostuneet metalliosat. Lopuksi lakkaamme korjatut vaneripinnat ja puhdistetut metalliosat alumiinipronssilakalla. Laadimme piirustukset puuttuvien streevojen rakentamiseksi ja rakennamme ne.  Streevojen vauriokohdista on jo paljastunut, että streevan runkona on parituumaa paksu metalliputki, johon on kiinnitetty puukaaret jättöreunoineen sekä umpipuinen johtoreuna. Koko streeva on vaneriverhoiltu.

Oletuksemme on, että koneen kummankin puolen siipituet ovat muutoin samanlaiset, mutta toistensa pelikuvia. Näin löytyneiden kahden streevan pohjalta voimme luotettavasti rakentaa niille parit. Ongelmana on kokonaan puuttuvien siipien takatukien rakentaminen, koska meillä ei ole niistä varsinaisesti muuta lähdettä kuin Kurjesta otetut valokuvat. Siiven takatuet voidaan kyllä suunnitella ja alustavasti rakentaa löytyneiden kahden siipituen perusteella, mutta viimeistely voidaan tehdä vasta, kun Kurjen siipipuoliskot on korjattu ja siipeä aseteltu Kurjen runkoon etu- ja keskitukien varassa.