Jämi Fly In Airshow -tapahtuma nautti kauniista säästä

16.07.2016

Jami_G_2016-07-16.jpg

Jämi Fly In Airshow -tapahtuma sai nauttia lauantaina 16.7.2016 poikkeuksellisen kauniista säästä. Sadetta ei ollut, mutta tuuli tuiversi jonkin verran.

Ilmailumuseoyhdistyksen siirrettävä näyttelytila on Jämi Areenan edessä kestopäällystekentällä. HW-314 sai tänään olla koko päivän ulkona mutta puuskainen tuuli pakotti loppuiltapäivästä kelaamaan markiisit sisään. VL Myrsky II -entisöintiprojektin osasto kasattiin kontin puolelle mutta Suomen Ilmailumuseo ja Suomen Ilmavoimamuseo perustivat näyttelytilansa Jämi Areenalle.

Hawkin ohjaamo oli suosittu tutustumiskohde ja koneen luona nähtiin jälleen kerran leveitä hymyjä ja tyytyväisiä ilmeitä!

North_American_T-28_Trojan_2016-07-16_Jami.jpg

Trojan normaalissa laskussa aikaisemmin iltapäivällä.

Lauantai-iltana kahdeksan aikaan tapahtui onnettomuus, jossa tapahtuman vetonaulana toiminut North American T-28 Trojan -koulukone joutui tekemään hallitun pakkolaskun pellolle. Kone selvisi ilmeisesti vähin vaurioin ja lentäjä vahingoitta. Lue lisää Satakunnan Kansasta.

Sunnuntaiksi on luvassa kaunista säästä. Siispä kaikki Jämille - nähtävää riittää!

Reino Myllymäki

15.04.2024IMY järjestää matkan Ruotsin ilmavoimien lentopäivään 24.8.2024
15.04.2024Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita
14.04.2024Ilmailumuseoyhdistyksen vuosikokouksen henkilövalintoja
14.04.2024Vuoden 2023 Ilmailukirja: Hornet-lentäjä
13.04.2024Entisöintitila avoinna la 13.4. klo 11-13 Suomen Ilmailumuseolla
08.04.2024Ilmailukirjallisuuspäivän 13.4. myyntipöytävaraukset
07.04.2024Ilmailukirjallisuushuutokauppa la 13.4.2024 - säännöt, huutokauppalista ja -kuvasto sekä ennakkotarjousten jättö
22.03.2024Suomen Ilmailumuseon Uusi Ilmailumuseo -hanke toteutuu
18.03.2024Päiväretki 23.3.2024 Tikkakoskelle pienoismallipäivään on peruttu
19.02.2024Kevään ilmailukirjallisuushuutokauppa la 13.4.2024

Siirry arkistoon »