Tiistaikerhon blogi

SZ-18 näytteille Kauppakeskus Tuuloseen

Lauantai 15.10.2016 - Tiistaikerholainen


Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistama entinen ilmavoimien alkeiskoulukone Focke Wulf Fw-44J Stieglitz (SZ-18) on näytteillä Kauppakeskus Tuulosessa. Samaisessa paikassa on myös DC-2 Hanssin-Jukka sekä hävittäjät Saab J35F Draken ("DK-247") ja MiG-21BIS (MG-124). Kauppakeskukseen onkin vaivihkaa syntynyt pienimuotoinen ilmailumuseo. Kauppakeskus sijaitsee Lahti - Tampere ja Hämeenlinna - Padasjoki -teiden risteyksessä.

Blogi_2016-16-01_Kimmo_Salomaa.jpg

SZ-18 oli aikaisemmin näytteillä Veljekset Keskisen Kyläkaupassa Tuurissa, mutta jouduttiin siirtämään sieltä pois kaupan muutostöiden vuoksi. Onneksi ”Stigulle” löytyi hyvä uusi koti Kauppakeskus Tuulosesta, joka ottikin SZ-18 -koneen mielellään kattonsa alle asiakkaittensa ihailtavaksi.  Sopimus SZ-18 säilytyksestä Tuulosessa on voimassa toistaiseksi.

Blogi_2016-16-02_Lassi_Karivalo.jpg

Stieglitzin ripustamista kauppakeskuksen kattoon edelsi Ilmailumuseoyhdistyksen tiistaikerholaisten ahkerointi. Kaikki alkoi huhtikuussa, kun SZ-18 otettiin alas Tuurin kyläkaupan katosta, purettiin osiin ja kuljetettiin Tuuloseen odottamaan pääsyään näytteille.Syksyn lehdet ehtivät jo varista, ennen kuin oli valmius koneen näytteille asettamiseksi. Niinpä maanantaina 10. lokakuuta kymmenkunta tiistaikerholaista suuntasi matkansa Tuulokseen kootakseen ”Stigun”.

Blogi_2016-16-03_Lassi_Karivalo.jpg

Kaikki alkoi mallikkaasti. Varastoinnin aikana pölyyntyneiden siipien ja rungon pesun jälkeen siivet asennettiin yksi toisensa jälkeen paikoilleen ja siipiä yhdistävät siipituet eli streevat löysivät paikkansa.

Blogi_2016-16-04_Lassi_Karivalo.jpg

Aivan loppumetreillä alkoi kuitenkin ”tökkiä”. Viimeisiä siipijänteitä eli lamelleja asennettaessa kuului pamaus ja toinenkin merkkinä siitä, että lamellit katkesivat hitsausaumoistaan. Ei siinä auttanut muu kuin kerätä kimpsut ja kampsut sekä siipijänteiden kappaleet ja palata Vantaalle. Seuraavana päivänä jänteet hitsattiin ehjiksi ja keskiviikkoaamuna 12. lokakuuta matkattiin uudestaan kohti Tuulosta.

Blogi_2016-16-05_Lassi_Karivalo.jpg

Nyt kaikki sujui kommelluksitta. Kun koneen takaohjaamoon oli vielä istutettu näyttävän näköinen lentäjänukke nahkatakkeineen, huuvineen ja lentäjän laseineen, Stieglitz SZ-18 voitiin nostaa taljan, trukin ja saksinosturin avulla ylös ja ripustaa kauppakeskuksen kattoon asennettujen vaijereiden varaan.  Kone sijainti on kauppakeskuksen käytävällä Tokmannin tavaratalon sisääntuloaulan yläpuolella.

Blogi_2016-16-06_Veli_Luukala.jpg

Jos ei muuten ole asiaa Kauppakeskus Tuuloseen, niin sinne kannattaa mennä ainakin ihailemaan Stieglitz SZ-18:ta, DC-2 Hanssin-Jukkaa sekä pihalla olevia Saab Drakenia ja MiG-21BISsiä. Niin, ja kyllähän ne kauppaostoksetkin siinä samalla hyvin hoituvat.

Blogin kuvat: Kimmo Salomaa. Lassi Karivalo x 4, Veli Luukala ja Heikki Kaakinen x 2.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, Focke-Wulf Fw 44 J Stieglitz, SZ-18


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini