Tiistaikerhon blogi

SZ-25:n takaohjaamon mittaristo Hallinportista

Maanantai 5.10.2015 - Tiistaikerholainen


Hallinportti Ilmailumuseoon on kokonaisten lentokoneiden lisäksi koottu runsaasti eri vuosikymmeninä Ilmavoimissa käytössä olleiden lentokoneiden laitteistoa, mittareita ja tietysti myös historiaa. Niinpä sieltä löytyi Stieglitz-koneen takaohjaamon kokonainen mittaristo. Onkin erittäin hienoa, että museo päätti antaa näyttelyssään olevan mittataulun SZ-25-koneeseen asennettavaksi. Siitä kiitos ja kumarrus Hallinportin suuntaan!

Blogi_2015-25-01.jpg

Pistäydyttiinkin siis Hallinportissa hakemassa tuo Stieglitzin takaohjaamon mittaritaulu. Taulu on kahta mittaria vaille täydellinen.

Blogi_2015-25-02.jpg

Etsittiin samalla museon kaapeista mittaritaulusta vielä puuttuvia. Toinen puuttuva mittari, eli korkeusmittari, löytyikin mukaamme otettavaksi. Itse asiassa saimme mukaamme kaksi korkeusmittaria, joista toinen päätyy SZ-25:n etuohjaamoon.

Blogi_2015-25-03.jpg

Sen sijaan venäläismallista kompassia niin taka- kuin etuohjaamokin jäävät vielä kaipaamaan. Takaohjaamon saamme kuitenkin nyt mittareiltaan lähes täysin varustetuksi.

Blogi_2015-25-04.jpg

Etuohjaamoon olemme asentaneet ne mittarit, joita on Keski-Suomen ja Suomen Ilmailumuseon varastoista löytynyt. Etuohjaamon mittaristo täydentyi nyt Hallinportista saadulla korkeusmittarilla. Kaksi mittaria jää silti ohjaamosta puuttuman eli öljynpainemittari ja venäläismallinen kompassi. Mistähän nekin vielä asennettavaksi löydettäisiin?

Blogi_2015-25-05-06.jpg

Etsimme Halliportti Ilmailumuseosta myös SZ-25-koneesta puuttuvaa yhtä siipijännettä eli lamellia. Museon pihalla olevassa kontissa onkin suuri määrä eri konetyyppien lamelleja varastoituina. Valitettavasti vaan niiden joukosta ei löytynyt Stigulle tyyppistä lamellia, jossa lamellin toisessa päässä on rengasmainen kiinnike. Otimme kuitenkin mukaamme yhden ylipitkän ”normaalin” lamellin SZ-25:een sopivaksi lamelliksi muokattavaksi. Työ on jo meneillään. Ylipitkä lamelli on jo lyhennetty määrämittaan ja hitsattu ehjäksi.

Blogi_2015-25-07.jpg

Koska siipien verhoilussa olleet reiät on jo pääosin saatu paikatuksi, pääsemme lähiaikoina asentamaan siipiä koneen runkoon. Eikä siinä menekään kauan, kun runko on saanut siipensä ja kone näyttää jo lentokoneelta 55 vuoden odotuksen jälkeen. SZ-25-koneen kunnostustöitä on toki vielä kesken, kuten kadonneiden moottoripukin yläpuolisten alumiinipeltisten suojusten valmistus ja rungon kangasverhoillun ja öljyyntyneen alapinnan puhdistus sekä muutaman alapinnan verhoilussa olevan reiän paikkaus ja paikkojen maalaus.

Blogi_2015-25-08.jpg

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Tiistaikerho asentaa SZ-25:n nokalle Stiguissa käytössä olleen Siemens-Halske Sh 14A -moottorin. Myös puuttuva potkuri moottoriin kiinnitettäväksi on tiedossa. Moottori ja potkuri oli ajateltu asennettavaksi vasta Kauhavalla Stigua vitriiniin koottaessa. Näin siksi, että SZ-25:een tuleva moottori ja potkuri ovat Kauhavalla varastoituina. Nyt moottori ja potkuri kuitenkin tuodaan Vantaalle. Näin SZ-25 saadaan moottorinkin asennuksen osalta Tiistaikerhossa valmiiksi odottamaan vitriiniin pääsyään syksyllä 2016.

Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, Focke-Wulf Fw 44


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini