Tiistaikerhon blogi

Stieglitzin rungon laajan verhoiluvaurion korjaus valmis

Perjantai 28.8.2015 - Tiistaikerholainen


Heinäkuussa mainitsin blogissani, että Focke Wulff  Fw 44 J Stieglitzin (SZ-25) rungon laajan verhoiluvaurion korjausta jatketaan elokuussa Tiistaikerhon syyskauden alettua. Korjaustyöt jatkuivat kuitenkin läpi kesän ja ahkeroinnin seurauksena Stigun verhoiluvaurion korjaus on saatu valmiiksi. Uudelleen verhoiltu koneen kylki on myös maalattu suomalaisten ”Stigujen” mukaiseen vihreään runkoväriin.   

Ennen kuin niin pitkälle oli päästy, paljon oli ehtinyt tapahtua. Vaurioalueen kattava uusi verhoilukangas liimattiin kolmesta reunastaan kiinni koneen runkoputkiin. Pyrstön puoleisesta päästään kangas liimattiin rungon alkuperäisen verhoilun päälle noin viiden sentin leveydeltä.

Blogi_2015-20-1-2.jpg

Saumakohta peitettiin peitenauhalla, joka kiinnitettiin kiristyslakalla. Uutta kangasta paikalleen liimattaessa sitä venytettiin, jotta kangas olisi jo alustavasti kiristynyt ennen kiristyslakkausvaihetta. Tämän jälkeen voitiinkin ryhtyä kankaan varsinaiseen kiristyslakkaukseen.

Blogi_2015-20-3-4.jpg

Kiristyslakkaus aloitettiin laimennetulla lakalla, jossa oli 25% nitrosellulakkaa ja 75% tinneriä. Lakka sävytettiin alkuperäisen lakkaustavan mukaisesti rautaoksidipunaisella. Punavärinen lakka imeytyi hyvin kankaaseen antaen sille alkuperäisen verhoilun tapaan punaisen sävyn. Lakan ja ohenteen suhdetta muutettiin lakkauksen edistyessä niin, että neljännellä lakkauskerralla käytettiin jo laimentamatonta lakkaa.

Blogi_2015-20-5.jpg

Parin laimentamattoman lakkauskerran jälkeen kangas oli jo kiristynyt rumpukalvomaiseksi. Tämän jälkeen voitiin liimata paikoilleen kankaan alareunaan siiven kiinnityskorvakkeiden kohdalle tulevat vaneriset vahvikkeet. Vahvikkeiden päälle liimattiin suojaava verhoilukangas.

Blogi_2015-20-6-7.jpg

Ennen kiristyneen verhoilukankaan maalaamista ”Stigun vihreällä”, kankaan pintaan vedettiin Unica -kalustelakka. Tämän lakan tarkoitus on estää vihreän lakan tunkeutuminen kankaan läpi ja säilyttää kankaan sisäpinta punaiseksi värjäytyneenä.

Blogi_2015-20-8.jpg

SZ-25:n haalistuneen runkovihreän sävyisen maalin ”löytäminen” ei ollut ihan helppo tehtävä. Hyvään lopputuloksen lopulta päästiin yhdistämällä sopivassa suhteessa kahta Tikkurila Oy:n sävytettyä Miranol-geelimaalia. Niistä toiseen sekoitettiin Tikkurilan Symphony värikartan mukainen vihreä N449 ja toiseen Teknos Oy:n värikartan mukainen vihreä NCS S7010-G90Y. Maalit sekoitettiin keskenään sopivassa suhteessa lakkabensiiniä apuna käyttäen.

Blogi_2015-20-9-10.jpg

Näin Stigun vasemman kyljen laaja verhoiluvaurion korjaus on saatu valmiiksi.

Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, Focke-Wulf Fw 44


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini