Loppiaisen jälkeen tiistaikerholaiset kerääntyivät jatkamaan siitä, mihin joulutauolle lähtiessä oli jääty. Työkohteina on viisi projektia: Vihurin (VH-25) ohjaamo-osan varustelun jatkaminen, Myrskyn (MY-14) siiven rakentamisen käynnistäminen, DC-3 Lokin (OH-LCD) korjatun siivekkeen verhoilu, Kassel 12 A -purjekoneen kunnostaminen sekä Suomen Ilmailumuseon välihallissa esillä olevan Haukka I (HA-39) konservointiprojektin lopputyöt. Tässä blogissa keskitytään Kasseliin.

Ennen joulua oli jo purettu Kasselin vasemman siiven rikkoutunut kärkiosa. Purettaessa kärkeä todettiin, että siiven rakentamisessa käytetty liima oli mennyt monessa kohtaa pölyksi ja menettänyt lujuutensa. Niinpä siiven kärjen osin jo irronnutta rimarakennetta voitiin purkaa osiin ilman ”väkivaltaa”. Jos Kassel-liitokone korjattaisiin lentäväksi, koko kone jouduttaisiin purkamaan ja kokoaman alusta lähtien uudestaan. Kärjen irronnutta rimarakennetta sekä jättöreunasta irronneita listoja liimattiin ehjäksi käyttäen Cascol Outdoor -puuliimaa.

Siiven kärjen päädyn muodostaa vanerinen päätykotelo. Alkuperäinen kotelo oli lahonnut ja irti liitoksistaan. Onneksi päätykotelon sivut eli uumalevyt olivat sen verran hyväkuntoisia, että niiden perusteella voitiin tehdä 1,2 mm vanerista uudet uumalevyt. Uumalevyistä ja 10x5 mm mäntyrimasta rakennettiin uusi päätykotelo. Huolimatta siitä, että uudet kotelon sivut oli tehty alkuperäisten sivujen mukaisesti, jouduttiin uuden kotelon muotoa jonkun verran muokkaamaan, ennen kuin kotelo saatiin asettumaan toivotulla tavalla siiven päätyyn.

Kasselin vasemman siiven kangasverhoilussa oli yhteensä parisenkymmentä reikää. Vauriot eivät ole syntyneet koneen käytöstä. Ne ovat seurausta koneen 80-vuotisesta varastoinnista mm. siirrettäessä konetta paikasta toiseen. Reiät paikattiin siiven rikkoutuneesta kärjestä puretusta verhoilukankaasta leikatuilla paloilla. Näin saatiin paikat sävyltään samaksi kuin siiven vuosikymmenten saatossa patinoitunut alumiinipronssipinta. Paikat kiinnitettiin verhoilussa olleiden reikien päälle kiristyslakalla.

Sivuperäsimen jättöreunaa korjatessa jouduttiin poistamaan peräsimen keskeltä suurehko kangasverhoilun alue. Tämä alue verhoiltiin uudella pellavakankaalla. Aukkoa peittämään leikattiin kangaspala, jonka reunat ulottuivat noin 2 cm aukon reunojen yli.

Pellavakankaisen korjauspalan reunoja ei leikattu sik-sak saksilla, kuten normaalisti on tapana, vaan toimittiin samoin kuin Kasselia vuonna 1935 verhoiltaessa. Paikkakankaan reunat  ”rispattiin” poistamalla kankaasta reunojen suuntaisia lankoja noin puolen sentin matkalta.  Näin saatiin kankaaseen liehureunat. Kun ”rispaukset” oli tehty, asetettiin kangas aukon katteeksi. Kangaspaikka kiinnitettiin aukkoa ympäröiviin kaariin ja jättöreunaan ohentamattomalla Saponi-lakalla. Lakan kuivuttua aloitettiin kankaan kiristäminen kastelemalla se ensin vedellä.  Kankaan kiristäminen vedellä on tärkeä toimenpide, ennen kuin voidaan ryhtyä varsinaiseen lakalla kiristämiseen.