Museolentokoneiden konservoinnissa perusperiaatteena on käyttää niin suuressa määrin kuin mahdollista samoja menetelmiä, joita käytettiin konetta alun perin rakennettaessa. Tämä koskee myös koneiden pintojen lakkausta tai maalausta.

Ilmailuvoimien Lentokonetehtaalla Suomenlinnassa tehtiin syksyllä 1925 lakkamerkkien välisiä testejä parhaan lentokonelakan löytämiseksi. Lakan tärkeimpänä ominaisuutena pidettiin kosteuden kestävyyttä. Kokeissa parhaiten pärjäsi amerikkalaisvalmisteinen Valentines Valspar -lakka. Haukka I:n pinnat maalattiinkin erittäin todennäköisesti juuri Valspar-lakalla.

Haukan alkuperäisestä maalipinnasta tehtyjen analyysien perusteella on käynyt ilmi, että puhtaaseen vaneripintaan vedettiin ensin kirkas lakka. Sen päälle maalattiin hopeapronssijauheella sävytetty lakka ja lopuksi pintaan vedettiin kerros kirkasta lakkaa. Pintaan vedetty kirkas lakka antoi Haukan vaneriverhoilulle lopullisen kosteussuojan. Valokuvien perusteella vastavalmistuneen Haukan pinnat olivatkin hyvin kiiltävät.

Ei ole saatu varmasti selville, minkälainen Valspar-lakka oli koostumukseltaan. 1920-luvulla lakat olivat kuitenkin pääosin öljypohjaisia (pellavaöljy, vernissa..). Selluloosalakat tulivat käyttöön 1930-luvulla ja polyuretaanilakat ovat paljon myöhäisempiä tuotteita. Haukan uusien vaneripintojen käsittelemiseksi maaliasiantuntijat päätyivät menettelyyn, jossa käytössä olevista nykyvaihtoehdoista valittiin lakaksi mm. puuveneiden pintojen suojauksessa paljon käytetty Le Tonkinois.  Lakka on pellava- ja kiinanpuuöljyä sisältävä luonnonmukainen tuote.

Haukan siipien lakkauksessa käytetty Le Tonkinois -lakka.

Yläsiipien ja muidenkin uusien vaneripintojen maalaus on jo täydessä vauhdissa. Kaikki uudet vaneripinnat ovat saaneet vähintään ensimmäisen Le Tonkinois -lakkakerroksen. Osa on vedetty alumiinipronssijauheella sävytetyllä Le Tonkinois-lakalla ja osa jo saanut pintaansa lopullisen lakkakerroksen.

Haukan yläsiipi saa hopeapronssilakkakerroksen.

On mielenkiintoista havaita, että alumiinipronssilakkakerroksen päälle vedetty kirkas Le Tonkinois -lakka tekee alumiinipronssipinnan vihertävän sävyiseksi. Haukan alkuperäiset maalipinnathan ovat juuri vihertävänharmaita, mikä kielii kirkkaan alumiinipronssilakkapinnan hitaasta patinoitumisesta vihertävänharmaaksi lähes 90 vuoden kuluessa.

Oikean siiven yläpinta, jossa näkyy sekä uutta kiiltävää että vanhaa patinoitunutta maalipintaa.

Todettakoon, että Haukka I:n pintojen lakkaus koskee ainoastaan koneen korjauksessa rakennettuja uusia vaneripintoja, joista valtaosa sijaitsee yläsiivissä. Alkuperäiset säilytettävät lakkapinnat puhdistettiin hienovaraisesti ”ihmesienellä”. Tämän menettelyn seurauksena yläsiipiin tulee näkyville sekä uutta kirkasta hopealakkapintaa että harmaan vihertäväksi patinoitua alkuperäistä lakkapintaa.  Väriero paljastaa, mitkä pinnat on pystytty konservoinnissa säilyttämään alkuperäisinä ja mitkä ovat uutta rakennetta.

Oikean yläsiiven alapinta on saanut kiiltävän pintalakan.